sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Alapuolen viimeistelyä...

Juuri kun tämän viikon keskiviikkoaamuna tulin klinikalle, olin ottanut kiskot pois suusta - loogisesti ajattelin, että eihän siitä tule mitään, jos mulla ne on suussa, kun tarvitsee esim. antaa purenta ja purra hampaat yhteen. Yllätyin, kun oikoja sanoikin, ettei niitä olisi tarvinnut ottaa pois siksi aikaa, koska nehän ovat siellä suussa "turvassa". En muistanut sanoa, mutta ihmettelin jälkeenpäin, että kuinka hän olisi voinut ottaa multa "oikean" purennan, kun en kiskot suussa saa edes suuta kiinni :D Mielenkiintoista. Aion ensi kerrallakin ottaa ne suusta pois ja kyseenalaistaa hänen purennan ottamisen, jos hän ihmettelee mihin taas olen ottanut kiskot...

kiskot
Kuva jopa hämää tosi paljon. Näyttäis siltä, että hyvinhän ne hampaat puree yhteen... Mutta ei ne pure. Jos olisin hoksannut kuvata alhaalta päin, näkyisi kunnon rako hampaiden välissä. :)

Joulun jälkeen on seuraavan kerran aika. Silloin on tarkoitus ottaa (ainahan nää muuttuu) taaimmaiset braketit molemmilta puolilta eli yhteensä 1+1=2kpl. Tällöin pääsee yläpuolen vastaavat ottamaan kunnolla kontaktia alahampaisiin, sillä tällä hetkellä ne nyt vähän kinnaa tuohon alapuolen braketteihin. Sitä ei kyllä huomaa purressa...

Alapuoli on enää viimeistelyä, kuten viimeksi sain taas kuulla. Vasen puoli on jo "ihannepurennassa", mutta toista puolta täytyy vähän säätää. Ymmärrän kyllä, mutta välillä tuntuu "vetkuttelulta" tämä loppuaika kojeiden kanssa. Eli nämä lähtee ensi vuoden alkupuolella. Ja mä todella toivon, että se tammikuu on viimeinen kuukausi.



3. Adventin ja lumiräntäsateen tunnelmiin :)


keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Hei hou!

Näin ollaan viikko oltu ilman yläpuolta ja onhan se nyt ollu ihan huippua! :) Näihin kiskoihin alkaa pikkuhiljaa tottumaan. Täytyy silti sanoa, että kyllä välillä oikein kehtuuttaa, kun ei pienen napostelun takia viitti näitä ottaa pois ja sehän tarkoittaa, ettei tuu naposteltua turhia! :D

Musta edelleen tuntuu, että harjoittelen kiskojen poisottamista. Ne ei lähe vielä ihan suitsaitsukkelaan. Etenkin, kun ne pitää tasaisesti irroittaa molemmilta puolilta. Noh..eiköhän tässä ajan kuluessa sekin parane! :) Työpäivien jälkeen on vähän väsyttänyt leukoja, kun nää kiskot on sillee, ettei saa suuta ihan kiinni...niin oot sen 8h periaatteessa suu auki :D yks ilta tuntui, että nyt ei mee enää suu kiinni, ku päivän ollu auki! hahha. Muutenhan nämä ovat tosi huomaamattomat! :)

Parhain fiilis on tietenkin ruokahetket, kun nää saa pois! :D No ei, kyllä se hymyily on ihan parasta! Enää ei tartte pitää kättä suun edessä. Ja kappas kummaa, kännykästä löytyy enää vain "positiivisella naamalla" varustettuja kuvia! :D Mua ihan huvitti, kun kelasin kännykän kuvakansiota vuoden taaksepäin; mun perusilme oli tosi synkkä ja ei-iloinen. Niissä kuvissa mulla oli myös raudatkin ja myös ilman.

Ensi viikon aikaa odotellessa, silloin pääsee alapuoli pitkästä aikaa vauhtiin! :)

lauantai 28. marraskuuta 2015

Nyt on hyvä fiilis!

Siinä ne ovat! Ylähampaat ilman rautoja!

Keskiviikkona heräsin aika varhain, koska en saanut jännitykseltäni enää unta. Oli jo kovin vaikeaa odottaa, että kasilta aamulla olen klinikalla ja operaatio 'ylärautojen poisto' alkaa. Taisin hermostuneena odotella omaa vuoroani, sillä ennen mua oli jonkun toisen asiakkaan "pikatsekkaus". Fine, olkoon sitten. Mun poisto kestää kuitenkin tunnin...enkä ehdi kouluun ajoissa.

Oikoja näytti minulle maanantain jäljennöstä, johon oli kynällä piirretty, mihin kohtaan retentiokaari tulee. Kun kävin makoilemaan tuttuun tuoliin, hän vielä sovitti kaarta paikoilleen "noin nätisti se siihen menee". Suuhyggis rupes vielä huuhtomaan suuta puhtaaksi ja sitten homma voisi alkaa.

Kojeet annettiin olla niin pitkään paikoillaan, kunnes kaari on kiinnitetty. Täytyy sanoa, että yläpuoleen laittaminen oli vähän ahdistavaa; vanutuppoja ylähuulessa, poskissa, iso peili kirjaimellisesti suussa ja mitä vielä... Sitten he laitto jotain väliainetta ja liimaa, sitten se uv-valokovettaja (mikä lie) vähän väliä suussa. Mulla rupes jo limaa kertyy nieluun sen verran, että imuu ois voitu kyl käyttää. Pari kertaa jo kiemurtelin, ku aattelin et tukehdun näihin vehkeisiin ja omaan limaan kohta :D Oikoja kysyiki, että onko kaikki ok. No onhan se kaikki ok, paljoo saanu sanottuu - sattuneista syistä. Kyllä se aika tuntui pitkältä. Lopulta, kun kaaren laitto oli valmis... huokasin (ja nielasin) helpotuksesta ja sanoinkin heti, et ei muuten mitää mut limaa rupes kertyy jo aika kivasti :D

Sen jälkeen ruvettiinki irroittaa kojeita. Mä luulin, että se ois ihan hirveesti sattunut, mut eniten etuhampaiden kohdalla se tuntui kuin koko kalusto ois irronnu! Loppu hyvin ja kaikki hyvin :) Sain peilin käteeni ja apuaaaaa, mun silmäkulma kostui! :D Se fiilis, kun näät hampaas yli 1,5v jälkeen ilman mitään ylimääräistä...huh näytti ja tuntui hyvältä ja oudolle!

Kojeiden poiston jälkeen alkoi erinäisten tahrojen, liiman jämien yms kiillotus pois. Sepä vasta jännälle tuntuu, kun koko naama vain värisee :D Se laite oli kuin joku kunnon pora, jossa on joku hiontapää. Parhainta tietty, ettei jäänyt mitään "pinttymiä" hampaisiin :)

Tämän jälkeen oli vuorossa se inhottavin osuus, sillä muotti piti ottaa kiskoa varten. Se inhottava kapistus suuhun, joka on täynnä sitä sinistä mönjää ja sitten tuntuu kuin oksentais samantien! Onneksi se ei ihan hirveen kauan kestänyt...


Uusi hymy! :) (ilman retentiokiskoa)
Illalle oli vielä varattu aika, jotta sain käyttööni retentiokiskot, joita tulee pitää aina siihen asti kunnes alakaari poistetaan.. eli jonnekin joulukuun-tammikuun loppuun (?). Syödessä ne tulee ottaa pois. Voin kertoo, ettei tuu naposteltuu turhia, koska en jaksa naplaa niitä vähän väliä pois :D

Retentiokisko hampaissa
Alemmassa kuvassa siis retentiokisko suussa. Sehän on ihanasti läpinäkyvä, joten sitä ei äkkiseltään edes huomaa. :) Saa nähdä sitten, kuinka oikojani päättää tuon kiskon käytöstä kun saan nämä alaraudat joskus pois.. pitääkö kuinka kauan pitää. Nythän pidän näitä päivin öin!



maanantai 23. marraskuuta 2015

Jahuuuu!

Olen ollut pitkään hiljaa! Mielenkiintoni on laskenut kuin lehmän häntä. Kiukutti, kun syyskuun aikataulu muuttui :D Pikkuisesta se ihminen hätkähtää. Nyt on kuitenkin aika tullut palata sorvin ääreen ja jo hieman sanoa sitä ääneen: KESKIVIIKKONA yläpuoli lähtee!

Tuohon lausahdukseen uskon vasta sitten, kun näen aamuvarhaisen käynnin jälkeen lopputuleman. Käväsin tuossa äsken otattaa yläpuolen jäljennöksen, jotta he osaavat tehdä oikean näköisen retentiolankahässäkän. Ja mitä luultavammin, pääsen käyttämään myös 'kiskoja'..parempaa nimitystä sille en nyt muista. Ja kun oikojani jutteli pääbossin kanssa, ehkä myös jotain kuminauhahässäkkää luvassa. Sitä nyt en niin kauheasti halua. Mulla oli ehkä reilu vuosi sitten vähän aikaa se kuminauha. Mut oon nähny, kun ihmisillä on viritetty koko suu täyteen kuminauhaa. Huhhuh...


Mitäs tykkäätte? :) Väkisin ku yrittää irvistellä kuvaa varten, niin eihän siitä hyvää saa :D mutta olkoon...

Mä luulen, että keskiviikkona täytyy tirauttaa muutama kyynel :D vaikka homma jatkuukin alapuolen kanssa vielä joulukuulle.

tiistai 13. lokakuuta 2015

Bla bla bla

Ei oo nyt hetkeen innostanut tulla kirjoittelee tänne yhtään mitään. Viimeksi taisin mainita, kuinka nää raudat ei viel lähteny yhtään minnekään...

Kävin eilen taas oikojalla. Vaihdettiin yläpuolen kaari ja vähän hiottiin. Alapuoleen ei olla koskettu ainakaan 2-3kk. Mua jopa yllätti, kun mun oikoja sanoi, että "Jossain vaiheessa on vain oltava realistinen ja lopettaa!" Meinasin sanoo tohon, että niin te imette mut niin kuiviin. Välillä kyllä vähän on alkanut tuntuu siltä, että rahaa vaan tänne. Omasta mielestä nää hampaat näyttää jo nyt tosi hyville. Hän "lupasi", että jouluksi viimeistään saisin yläpuolen pois ja varmaan tammikuulle jää alapuoli. Uskon vasta sitten, kun se todella tapahtuu.

Parhaat letkautukset oli myös liittyen siihen, että eihän sitä tiedä miten mun pehmytkudos ym. ottaa tän "kaiken muutoksen" vastaan; voi olla että vaikka 15-20 vuoden kuluttua tarvitsen taas oikomista.

- - - - - - - - Syvä hiljaisuus - - - - - - - -

Siinä vaiheessa kyl tuntui suorastaan vittumaiselta! :D että kiva, maksan näistä ihan kivasti ja sit zädääm tarttisin kohta varmaan lisää oikomista. Ei kiitos! :D Fiilis on tällä hetkellä turhautunut ja malttamaton. Ja ei nyt en jaksa kuunnella sitä "Hyvää malttaa odottaa!" -lausahdusta.


perjantai 18. syyskuuta 2015

Buu

Tuli käytyy tiistaina vaihdattaa yläkaari joustavaan kaareen. Ensinnäkin ajat oli puolituntia myöhässä. Ja musta on tosi outoo, ettei heillä oo sellaista järjestelmää, mistä vois laittaa asiakkaille esim. tekstaria, jos ajat myöhässä. Välillä on tosi ärsyttävää napottaa siellä odotustilassa, kun ite on tullut ajoissa paikalle odottaan omaa vuoroa. Sitten, kun vihdoin tulee omavuoro, niin ne on sillee "Pahoittelut ollaan myöhässä" - ja ite oon aina "Ei se mitään!" Vaikka todellisuudessa kihisen sisäistä kiukkua. Mut mä en oo sellainen julkinenpurkautuja :D No se siitä. Aion tämän palautteen antaa sitten, kun pääsen sieltä lopullisesti pois. Kiitos ja Aamen.

Oon ollu ihan liekeissä siitä, että tulevana tiistaina mun yläpuoli ois lähteny veks. BUU. Ei lähe vielä sittenkään. Paikan omistaja-pro kävi katsoo tän hetkistä tilannetta, ja hänen mielestään, yläpuolella yhden braketin paikkaa pitää siirtää, jotta saadaa oikean puolen kulmahammas ja sen viereinen (en osaa selittää selkeemmin :D ) vielä täydellisempään priimakohtaan. YYYH, tipahdin kovaa ja korkeelta!

Tiedättekö, ku oot saanu mielikuvaa pari-kolme viikkoo, että EI oo enää kauaa siihen, että ne ei oo siinä kohta enää! Sit ne sanookin, et eiku toi pitää nyt vaihtaa eri kohtaan! Meni kyllä fiilikset samantien. Odottavan aika on pitkä! :D Tietenkin, pääasia, että ne on sitten ihan supertäydelliset, kun ne ovat vihdoin valmiit! Täytyy kiltisti malttaa nyt odottaa sinne lokakuulle, josko sieltä yläpuolelta ne sitten häviäisi. Eli kuvista katsoen, oikean etuhampaan viereisen hampaan braketti vaihdettiin uutukaiseen. (Edellisistä kirjoituksista voi tsekkaa, näkyykö paikan muutosta mitenkään. Tässä kuvassa vain pari samaa otosta :) )


Nyt loppupuolella tuntuu, että rahaa saa kyllä uppoamaan ihan huolella noihin käynteihin, kun tämä on viimeistelyä ja parhaimmillaan 2-3 krt tulee käytyä kuukauden sisään siellä.

Tulispa se lokakuu sieltä nopeaan!



keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Laiskimus maximus

Nyt täytyy heti alkuun tunnustaa, etten ole toiseksi viimeisimmästä sekä edellisestä käynnistä kertonut teille yhtään mitään! Syynä on puhdas saamattomuus! Nytkin olin niin laiska, etten jaksanut kaivaa puhelimen kätköistä toiseksi viimeiseltä kerralta otettuja kuvia. Vaan tyydyn juuri äsken otettuihin kuviin, joista pikamuokkauksella sain kollaasin tehtyä. Huh huh, kuinka rankkaa! Mä luulen, että osasyypää on se, että työhön kuuluu koneen edes oleskeluu ja iha oikeesti mulla on muutakin elämää :D :D Musta on tullu niin konenörtti jo pelkän työn puolesta.

Kävin elokuussa siis kahdesti; 13. sekä 31. päivä. Viimeisin käynti oli siis toissapäivänä.

Yläkaareen ollaan panostettu ihan 6-0. Ja pakko jo paljastaa se, että purkuaika/ajat on sovittu kuun loppupuolelle. Sitä en vielä tiedä, lähteekö purussa osittain myös alapuolen tavaraa pois. Se jää nähtävästi. Ja taas kerran lähtiessä, kun yritin nyt kysyä oikojalta "tarkkaa ajankohtaa", että koko roska on pois (=alaraudat), niin vastaus oli yhtä tyhjentävä "Tässä syksyllä". Joten, summa summarum, olen asennoitunut siihen, että josko ne sitten viimeistään lokakuussa lähtisivät :D Sehän olisi supermahtavaa, jos ne lähtis yhtäaikaa!

Alakaarelle ei tehty mitään. Se on niin "hyvällä mallilla". Oikojan sanoin:"Tää on niin pientä enää!" eli niin minimaalisia juttuja tehdään, etten mä ees huomaa :D Hienosäädellään.

Elokuun kertoina multa kysyttiin, että haluisinko mahdollisesti muovia etuhampaisiin, kun kuultaa hampaan kärjestä hieman läpi. En ollut itse edes "huomannut" koko asiaa ja ajattelin, etten sellaisia halua. Sillä sitä saattaisi kuulemma joutua uusimaan, riippuen miten oma hammas reagoi. Ymmärrän siinä vaiheessa, jos multa todella "puuttuis" hammasta...

Mä en kerta kaikkiaan malta odottaa sitä fiilistä, kun vilkaisen peiliin ja näitä palleroita ei oo enää ollenkaan! Paras letkautus tuli ukilta, joka vitsillä totesi: "Tointaako noita ottaa ollenkaan pois, nehän on nätit ja kalliit!" Yeah right :D Ihan varmaan haluun pitää näitä....

Oon luvannu itselleni ja murulleni, että sitten kun nää lähtee, niin mä oon yhtä hymyä AINA! Lupaan hymyillä vapautuneesti valokuvissa, kavereiden kesken, juhlissa, koulussa, bussissa...ihan missä vaan! Enkä peitä kädellä enää yhtään kertaa. Tää on 100%:sti tän kaiken kivun, itkun, ruokateatterin, päänsäryn, huonosti nukuttujen öiden arvoista! :) Missään vaiheessa en oo katunut näiden ottamista ja kaikille olen ilomielin suositellut! Välillä olen jopa miettinyt, että miksi en ottanut jo aiemmin!?!

Muistan jopa fiiliksen, joka oli vuosi takaperin. Koulu oli startannut ja mua oikeesti jännitti, että mitä ne kelaa musta, kun mulla on raudat! Tuli ihan rehellisesti sanoen tunne, että jumankeuta jos ne rupeis ilkkuu mulle! :D Aikuiset ihmiset...tai ei ne nyt niin aikuisia ihan kaikki vielä ole :) Mutta... kukaan ei ole sanonut mitään pahaa.


Hymy alkaa asettua aloilleen! :) :)



lauantai 1. elokuuta 2015

Ajatelmia

Kukkuluuruu!

Nykyään viikot vierähtää ihan hirmu nopeasti! Tuntuu, ettei oikein ite meinaa pysyä kärryillä senkään vertaa. Kaiken kukkuraksi, se on muuten elokuu. Huh huh, kyllä rupee ihan pikkuhiljaa pelottavalta tuntumaan. Ensinnäkin, se että vuodet vierii ja vanhenee... nonii, mutta toisaalta saan nopeammin sit jossain vaiheessa raudat pois! :D Kuin siistii!

Tällä viikolla (kuten muinakin viikkoina) on ollut aikaisia herätyksiä. Kävin tiistaina heti kasilta vaihdattaa ylä- ja alakaaren. Pikkasen hiottiin vielä. Ja niitä selfieitä pitäs ottaa ja silmät tottua uuteen näkemäänsä :D Edelleen on mahdollista vielä hioa hampaita lisää, mähän sanoin vaan, että suostun ihan kaikkeen kunhan nämä ei enää (ikinä) näytä oravahampailta! :D Siispä, ensi kerralla vielä hiotaan varmastikin.

Se hiontanauha, josta olenkin jo aiemmin kertonut. Sen nimi on joku "stripsi". Siihen on kehittynyt sellainen perus viharakkaus -suhde. Ihanaa, että hampaat kapenee, mutta kamalaa miltä se korvaan kuulostaakaan.

Oikoja sanoi, että haluaa ennen kaikkea nyt keskittyä yläkaaren loppuviimeistelyyn. Alapuoli kuulemma, rupee olee aika "ok". :)

Keskiviikkoaamuna kävin viihtyy tehoputsauksessa. Tunne sen jälkeen on niin puhdas, kun on saatu kaikki hammaskivet pois ja soodat vielä päälle! Kirkastuu kummasti koko rivistö :)

Mä tos yks päivä jo vähän fiilistelin ajatusta, että sitten kun saan nää pois, niin voi käyttää huoletta esim. huulipunaa tai muuta värillistä huulikiiltoa - ilman, että tarvii ajatella koko brakettirivistön olevan aivan värissä! :D

Toinen asia, jota fiilistelin - liittyi hampaiden pesuun. Mulla on käytössä sähköhammasharja (sehän on maailman kätevin!), ja ai että kun pääsee pesee sillei "normaalisti". Koska, tähän asti mua aina on vähän jännittänyt, että entäs jos nyt tällä harjauksella ne braketit lähtis sinkoilee ympäriinsä :D :D On noissa sen verran hyvin liimaa, et tuskinpa näin tapahtuu. Mut jotenkin tuntuu, et viime metreillä kävis jotain tollasta, mistä kertyis ylimääräistä kustannusta :D


Katsokaas tätä! Heti ensialkuun on sanottava, että hampaani eivät ole noin keltaiset, mitä kuva antaa ymmärtää :D En tiedä, miten noi kylppärin valot sai ne näyttämään tolta :D

Alapuolen kuva on otettu juurikin sinä aamuna, ennen kuin marssin kojeistukseen. elikkäs muistaakseni 20.5.2014. Yläpuolen kuva taasen tällä viikolla 29.7.2015. Reilu vuos ja huikee muutos! Ikävä vanhaan ruotuun ei ole! :D

En voi muuta, kuin lämpimästi suositella hammasrautoja kaikille, ketkä vähääkään miettii näiden hankkimista! :)

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Etenee etenee...

Hampaat ne vaan edistyy. Minen vaan hirveemmin enää huomaa eroa :D Viikko sitten vaihdettiin yläkaari ja pelkästään pihdeillä aktivoitiin alakaari. Oikoja katsoi, että nyt keskitytään yläkaareen.

Tuntuu kyllä hassulta, että loppu näiden kanssa rupeaa olemaan suht lähellä. Uskon vasta kyllä sitten, kun ne on konkreettisesti poissa.

Tämän kuun lopussa on seuraava oikoja-aika. Varattiin aika myös suuhyggarille tehoputsaukseen seuraavalle päivälle oikojan käynnistä. Rupeaa taas niin herkkään kertymään noihin ienvetäytymä kohtiin hammaskiveä. Ja vaikka kuinka yrittää pitää hampaita puhtaana, niin sitä vaan kertyy.

Puhelimme myös, että ensi kerralla katsottaisiin, että lähetettäisiin lähetettä tälle parodontologille, joka tsekkais noi ienvetäymät ja jos pystyis jotenkin fiksaamaan ne kuntoon :) Haluan, että kaikki on bueno, kun tähän hommaan on ryhtynyt!


keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Unia

Varmaankin se, että rautojen lähtö on jo "melko lähellä" aiheuttaa mulle uniin kaikenlaisia painajaisia! Viime yönä näin unta, jossa etuhampaan braketti oli lähtenyt irti. Ja sehän tietysti maksoi maltaita laitattaa sellainen uudestaan takaisin... Jo yhden braketin puuttuminen sai hampaat menemään lähtöasentoon. Sitten oltiinkin taas lähtöruudussa! :D

Mutta, olipa mukava herätä siihen, että "se oli vain unta!" :)

Täytyy kyllä koputtaa puuta, ennen kuin sanon ääneen :D mutta koko tämän projektin aikana kaikki osat ja muut killuttimet ovat pysyneet aina seuraavaan oikojakertaan saakka :D Eikä sen vuoksi ole tullut lisäkustannuksia uudelleen laittamisista jne.

Toivottavasti ensi yönä on paremmat unet!


maanantai 15. kesäkuuta 2015

kesäkuu puolillaan...

Tsädäm! :D Täällä ollaan...ja ihan myöhässä. Edellisellä viikolla hehkutin, kuinka kivaa on kun oikojalle taas pääsee. Ihan intopiukeena.. Ja nyt sitten vasta muistin päivittää :D Aina ei mee kaikki niin käsikädessä.. Hah! No syy on kyllä ihan selvä, päivittäin kun napottaa päätteen edessä, niin välttis ei tee mieli enää kotona siihen ryhtyä :)

Oon aika huikeen innoissani! Kuten olen aiemmin jo kertonut, etten todellakaan ole halunnut kysellä tätä aikataulua rautojen suhteen, niin viime kerralla sain jo pientä osviittaa! :D Uskokaa tai älkää. Oikojani sanoi, ettei tässä enää kovin pitkään ole, että otetaan raudat pois! "Nehän on sitten vähän suuremmat summat sitten, kun ruvetaan pois ottamaan, niin täytyy sekin sitten katsoa." Uulalalaaaa.

Kaaret vaihdettiin molempiin, hiottiin jälleen ylähampaita. Ilmeisesti ei enempää hiota. Selfieitä kannattaa hampaiden kanssa ottaa, niin tottuu omatkin silmät. Kaarivaihteluiden jälkeen, oikojani pyysi konsultointiapua toiselta oikojalta, joka on siinä aivan PRO! :D Siinä mä sitten pällistelin ja "hymyilin" :) Ja vielä huikeempaa on kuulla hänen suustaan "Aivan mahtava muutos!" Siinä sitä rupee itekin uskoo, että vielä koittaa päivä jolloin nää lähtee mun suusta. :D En tarkoita, että olisin jossain vaiheessa ollut epätoivoinen näiden suhteen. Päinvastoin! :)

Sitten, tein sen, mistä olen aiemmin kirjoittanutkin. Eli...laskin kaikki tähän asti tulleet kulut mun kuittinipusta kansiossa! :D Summaksi sain 4212€, eli aika tarkalleen sinne 6000€ ollaan menossa.

Laskelmoin itse, että saisin elo-syyskuussa raudat pois! :D Katsotaan pitääkö sitten paikkaansa. Toki, summaan tulee sitten lisää kirurgin operointia, kunhan siellä joskus käyn ensin konsultoinnissa :)

Mutta kaikki aikanaan! :)




Hammaskiveä on jonkin verran ruvennut kertymään ainakin alaetuhampaisiin. Ihme ja kumma, oikoja ei siitä edes sen koommin sanonut mitään. Ehkä ensi kerralla hän laittaa lähetteen tehoputsaukseen! :)

Mukavaa Juhannusta! :)

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Sunnuntain ajatelmia...

Musta on alkanut viime aikoina tulemaan malttamaton! :D Sen huomaa taas tässäkin, että tiistaina on vasta aika oikojalle ja mä olen täällä nyt kirjoittelemassa! Ennenkuulumatonta... Yleensä olen hieman myöhässä kirjoituksieni kanssa.

Tällä kertaa minua rupesi pohdituttamaan se kirurginen toimenpide, joka on jossain vaiheessa vastassa. Murheeni on kyllä huvittava! :D Mutta... olen vastikään vaihtanut työpaikkaa ja en todellakaan haluaisi olla poissa sieltä minun hammasjuttujeni vuoksi. Enhän minä edes (tietysti) vielä  tiedä, että milloin tätä minun ienvetäytymää operoitaisiin, koska siitä ei ole ollut sen koommin puhetta - muuta kuin, että se tulee "ajallaan". :D Itseänikin lähinnä huvittaa nämä minun mietteeni... Noh jos nyt kävisi niin, ehkä oikojani ymmärtäisi, etten halua vielä näistä raudoista eroon, joten ei mitään kiirettä operaation kanssa ;D Odotetaan ihan leppoisasti syksyyn! ;)


perjantai 22. toukokuuta 2015

Se olikin vain unta...

Näin viime yönä unta, että alakaareni oli niin joustavaa, kuin kuminauhaa.. mikä nopeutti hampaiden liikkumista ja sain rautani etuajassa pois! :D Harmi, että tähän piti sitten kuitenkin herätä..

En olekaan pitkään aikaan nähnyt unia, joissa raudat olisivat mukana. Niitä näkyi enemmän silloin vuosi takaperin, kun raudat laitettiin! :)

Tänään on tehnyt mieli ihan hirveästi näkkäriä ja hapankorppua! Ei vaan hampaat oikein kykene tuohon hommaan vielä... :(

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Toukokuun iltaa...

Viikko ollut sen verran kiireinen, etten heti käynnin jälkeen ole ehtinyt koneelle istahtaa. :(

Kävin siis ma 11.5. klinikalla ala- ja yläkaaren vaihdossa. Yläpuolelta taas hiottiin ja etenkin itsestäni ajateltuna oikean puoleisen kulmahampaan välejä hiottiin, koska sitä pitää vielä saada leviämään. Eli tilaa tarvitaan vielä vähän lisää, jotta mätsää täydellisesti alakaluston kanssa! :) Ja huh huh, kyllä se siitä edestakashinkkauksesta menikin sitten kipeäksi ihan muutamaksi päiväksi :( Ei nyt mitään ylitsepääsemätöntä kipua, mutta sen verran että sen aina huomasi. Ja uuden kaaren seuraksi oikoja köytti monet hampaat yhteen :D Hän sanoi, että saattaa ruokaa vähän jumittua niihin... olin, että no AIJJAA. On tainnut tässä vuoden aikana aika moneen koloon juuttua! :D Ei ole yllätys siis, enkä lähde ruoan jälkeen mihinkään ennen kuin olen katsonut peiliin!

Alapuoli myös vaihdettiin ja taas sielläkin köytettiin hampaita yhteen. Alakaari on joustava kaari, jotta se ei rasita liikaa hampaita. Etenkin, kun on tämä ienvetäytymä alaetuhampaassa ja se ei siitä enää paremmaksi mene ilman kirurgia!

Muuten hampaat etenee hyvin, kunhan tuo kulmahammas vähän liikahtelis niin tulisi tilaa enemmän.





Nopeasti kyllä aika mennyt! Ensi viikolla tulee vuosi täyteen näiden rautojen kanssa ja nyt jo voi itsekin hyvillä mielin katsoa, mitä muutosta on tullut! :) 




tiistai 21. huhtikuuta 2015

Aurinkoa tiistaille! :)

"Pitkä" odotus palkittiin tänään; pääsin käymään klinikalla! :D hip ja hei! ja kerrankin olen kärppänä kirjoittamassa uusinta uutta tännekin.

Aikani oli heti aamu kasilta. Ylä- ja alakaari meni kumpikin vaihtoon! Ja hommahan on edennyt hienosti, kuten kuuluukin. Se latinan termistö mitä aina kuulee, niin kuulostaa omaan korvaan heprealta...mutta kun oikoja tekee pikasuomennoksen niin kaikki hyvin! :) Projektin alkupuolella oli jännittävää, kun näki konkreettiset muutokset ja näin "loppupuolella" on taasen se, että milloin koittaa se päivä jolloin kojeet poistetaan! :D

Taisin jo edellisessä mainita, että omaan silmään muutosta ei enää oikein huomaa. Tänään hiottiin taas vähän näitä mun alkuperältään "tulppaanin"-muotoisia etuhampaita! Siitä sen eron kyllä huomaa, kavennusta on tapahtunut ja hyvä niin!


Ienvetäymä näkyy selkeämmin!



Seuraava aika on taas kuukauden päästä. Mitenköhän maltan siihen asti! :D Tänään on mennyt myös ilman kipua. Vahaa "pääsin" laittamaan pitkästä aikaa, kun terävä metallisen kiinnikeen kohta rupes hankaamaan limakalvoja :( murrrr!

Monessa kuvassa ei olekaan tainnut kielikoruni vilkuilla. Aiemmista hampilekurikokemuksista olen aina saannut kuulla tympeään sävyyn, kuinka koru ei ole hyväksi hampaille. Näin varmasti on, jos sillä leikkii. Minulla se vain lilluu mukana - hyvä, että edes muistan sen olemassa oloa. Eikä se ole kertaakaan osunut hampaisiini! Oikojani ei ole tainnut kertaakaan sanoa mitään ja se on kiva juttu. :) Olisi varmaan eri asia koko korun pitäminen, jos ei pitäisi hammashygienistaansa mitään huolta. Joskus joku h-lekuri jopa sanoi, että onko minulla ollut huulikoru, kun oli jo hieman ienvetäymää silloin alaetuhampaassa...ei varmaan uskonut, kun kerroin että moista korua minulla ei ole koskaan ollutkaan.

Ihanaa huhtikuun loppua! Kohta on vappu ja meillä ainakin paistetaan munkkeja! :D En tiedä vielä, kuinka hampaani siihen upotan, mutta tavoitteet ovat kovat! :D



sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Innostusta ilmassa!

Ajattelin tulla fiilistelemään jo ensi viikon klinikka-aikaa! :D Ei ois uskonut, mutta tämä neljän viikon odotus seuraavaan aikaan on tuntunut pitkältä! Johtunee siitä, että yleensä olen ravannut parin kolmen viikon välein siellä. Vaikkakin tämä on vain estetiikkaa enää ja en itse huomaa muutoksia, silti kaipaan jo siihen penkille makoilemaan! ;)

Hampaat ovat kaikin puolin olleet hyvin rauhaisasti. Kipuiluhetket ovat aina käyntien jälkeen.. ja tää "väliaika" on sitten huomaamaton.

Moneen otteeseen olen tässä lähiaikoina todennut, että olen niin onnellinen lähtiessäni mukaan tähän projektiin ja että siihen oli todella mahdollisuus! :) :) Uskon, että pitkä odotus rautojen parissa kyllä palkitaan sitten lopussa!


Ihanaa sunnuntaita ja jännittävää vaali-iltaa!

tiistai 31. maaliskuuta 2015

Maaliskuu vetelee viimeisiään!

Huomenna on huhtikuu! Sehän toivottavasti tarkoittaa, että ollaan lähempänä kevättä. Tämän viikon säätiedotuksiin jos on uskominen, on kesä vielä kovinkin kaukana. Eilen satoi tuhdisti räntää ja tänään...on ollut viileää ja pilvistä. Aurinko sentään pilkahti illansuussa! Toivoa siis on ja niin on hampaidenkin suhteen.

Viime perjantaina kävin hyggarilla. Ja ah, se fiilis puhdistuksen jälkeen...melkein voisi sanoa, kuin toinen ihminen. Yritin muutaman päivän olla juomatta kahviakin, mutta turha toivo. Kumma juttu, raudat kun tuli lopetin teen juonnin...ja nyt tämän vuoden tammikuussa voisiko sanoa "hurahdin" kahviin. Ennen en pitänyt sitä minään. Asiat muuttuvat!

Tänään vuorostaan kävin vaihdattaa ala- sekä yläkaaren. Alakaari ehtikin olla jo 1,5kk, joten olihan senkin jo aika vaihtua. Alapuolelta napsastiin myös se metallinappula, joka siellä oli ilostuttamassa silloin aiemmin, kun siihen oli köytettynä kuminauhaa. Oikoja totesi, ettei sitä enää tarvita, joten hoplaa!

Mähän tietty ajattelin, että ehkä sitä aluetta jotenkin "pehmitetään" ennen kuin se saadaan pois. Piutpaut. Hän otti pihdit ja vähän väänti...voin kertoa, puristin reisiäni ja suljin salamana silmät. Ei ollut mikään  miellyttävä kokemus! :D Tuntui, kun minulta olisi vastentahtoisesti revitty hammasta irti! AUTS! Tämähän todisti vain sen, että sitten kun joskus aika koittaa ja on kojeistuksen pois ottaminen edessä... huh huh! Laskin tuossa illalla juuri, että 24 kertaa kipua (=brakettia kaikenkaikkiaan suussa), voi olla että tarvitaan kunnon annos särkkäriä sen jälkeen!

Nappulan irroituksen jälkeen hän myös kiillotti hammasta laitteella. Sekös taas surisi sen verran, että tuntui taas että pyörryn siihen paikkaan. Outoa, miten herkkä minusta onkaan tullut...

310315
Mutta loppu hyvin kaikki hyvin! :) Hommahan etenee.

Yläpuolelle kaaren vaihdon lisäksi taas hieman hiottiin samoja hampaita, kuten tähänkin asti.


Muutaman viikon kuluttua taas uudestaan piinapenkkiin! :)

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Aurinkoa tiistaipäivään!

Kyllä mieltä hellii, kun herää aamulla ja näkee verhojen raosta auringonpaisteen. Kesä tulee! Pelkästä valoisuudesta tulee jo niin hyvälle fiilikselle :) Tänä vuonna talvi oli suhteellisen helppo Helsingissä. Toivottavasti ihan kauheeta takatalvea ei tulisi. Ihanaa, kun kadut jo lakaistu hiekoista, eikä nekään enää narise ja narsku kengänpohjissa.

Maaliskuu on ennättänyt yli puolen välin. Tänään kävin klinikalla vaihdattaa yläkaaren, hiomassa jälleen yläpuolta ja aktivoimassa alakaarta (ilman vaihtoa). Hampaat alkavat olla aika hyvässä mallissa :) Oikojakin totesi, että tämähän alkaa olla pelkkää estetiikkaa nyt sitten. Luvassa on toki vielä konsultaatio+operointi kirurgilla. Toinen oikoja myös katsoo estetiikkapuolta, jotta saadaan mielipiteet myös toisilta :) Mielestäni se on todella hyvä, tuleepahan tarkasteltua sitten usealta kantilta.

Aika on mennyt kyllä todella nopeasti. Sanoinkin tänään, että vastahan nämä laitettiin viime toukokuussa. Näiden kanssa elämiseen on niin tottunut, että ihan pelottaa omalla tavallaan ajatus, kun näitä ei enää ole! (sitten joskus...) Oikoja sitten kertoikin, että aamulla oli juuri käynyt potilas, jolta otettiin kojeet pois. Huh huh...se tunne on varmasti niin hieno! Itse niin herkkänä ihmisenä varmaan tirautan parit kyyneleet! :D

Sain tänään taas nähdä kipsiveistosta hampaistani ja kyllä se vain niin on, että joka kerta tulee vain mieliteko: Aion tehdä samat, mitä ystäväni aikoo. Hakata koko homman vasaralla rikki! :D Mulla ei ainakaan tule ikävä entistä hymyä!


17.3.2015

En malttanut odottaa siippaa kotiin, jotta hän olisi vakaalla kädellä saanut otettua kuvat :D

Ensi viikolla varasin myös tehoputsauksen suuhygienistille. Hyggari on tällä kertaa se, joka oli alkuvaiheessa kun kävin. Käynnistä saan myös hyvitystä, sillä edellinen kerta ei mennyt aivan nappiin toisen henkilön käsittelyssä. Sen jälkeen muutaman päivän päästä, on taas aika klinikalle. Silloin vaihdetaan myös alakaari :)

Ihanaa viikkoa! :)

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Eteenpäin kohti kevättä!

Tänään tajusinkin, että en ole viikon takaista käyntiäni ilmaissut tänne mitenkään! No, "Parempi myöhään kuin ei milloinkaan!" ;)

Viime kerralla oli pääasiallisesti yläkaaren tsekkaus. Yläkaari vaihdettiin ja alakaarta vain pihtien avulla aktivoitiin. Kuten taisin jo aiemmissa päivityksissä mainita, nyt keskitytään täysillä yläkaareen ja niin tehtiin! Hiomista olemme tehneet nyt ainakin neljällä viimeisimmillä kerroilla. Omaan silmään ne kyllä kaventuvat mukavasti ja varsinkin, kun vertaa koko alkuperäishammaskalustoon.

Hampaat ja naama olivatkin sen jälkeen loppupäivän puuduksissa, mutta mitäpä sitä ihminen ei kauneuden eteen tekisi?? Vai mitä :D "Pitkästä aikaa" yläpuoli oli kyllä todella hellänä käsittelystä. Jos syöminen on ollut aina välillä vaikeaa, niin nyt oli hampaiden harjaus. Yleensä kipuilu on parissa päivässä ohitse, mutta tämä kesti ainakin vajaan viikon verran. JA varsinkin kun miettii, että hampaita täytyy pestä aamuin illoin. Ei naurattanut!

Puhuttiin myös kirurgin konsultaatiosta, kun joudun oikomisen loppupuolella (kun raudat ovat vielä suussa) tai sitten homman jälkeen mennä näyttää ienvetäytymiäni. Ienvetäytymät ovat olleet osittain jo ennen kuin koko oikominen aloitettiin. Sille ei vain ole mitään voinut, kun joutuu oikomaan niin ien on siitä sitten rasittunut. Mutta positiivista asiassa on se, että kuulemma kaltaiseni potilas oli edellisenä päivänä käynyt klinikalla näyttämässä lopputulostaan kirurgiasta. Kuulemma oli hyvän näköinen. Täytyyhän minun voida oikojaani luottaa, sillä lopputulos koko oikomisesta on hänen käsissään! :D Annetaan kirurgin tehdä viimeinen silaus, kun sen aika on :)

060315
Kuvassa näkyykin, ettei etuhampaitani ole tällä kertaa köytetty yhteen.

Tällä viikolla on kyllä monta kertaa tullut se fiilis, kun saa nuo raudat joskus pois. Oon varmaan sen jälkeen vain pelkkää hymyä! Mutta... ennen kaikkea odotan, että saan syödä ruisleipää (+kaikkea muutakin!) antaumuksella!

Hyvillä mielin hommaa jatketaan eteenpäin! :)


keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Keskellä viikkoa!

Jee, tää on kuitenkin hyvä viikko! "Velvollisuuksia" enää parin päivän verran ja sen jälkeen koittaa ansaittu lomaviikko :) Kyllä kelpaa!

Asiaan! Eilen kävin jälleen langanvaihdoissa. Tällä kertaa vaihdettiin alapuolen lisäksi myös ylhäältä. Sekä: hiottiin jo jonkin verran kahta yläetuhammasta! En tiedä, huomaatteko eroa, mutta itse ainakin huomasin heti hissiin päästyäni! :D

Hiominen tehtiin manuaalisesti. Se hiontanauha näyttää nopeasti katsottuna hopeiselta lahjapaperinauhalta, mutta onkin sitten metallinen "santapaperi" molemminpuolin. Ymmärsinkin oikojan puheesta, että jokaisella kerralla otetaan pikkaisen kerrallaan ja katsotaan, että omakin silmä tottuu siihen. Hän on aina puhunut, että etuhampaani (ylhäällä) ovat tulppaanin muotoiset. No, eivät ole kauaa! Hiominen ei itsessään sattunut, tuntui vain kuin olisi astetta leveämpi hammaslanka laitettu hampaiden väliin ja vedetty ees taas.

Kaariin tehtiin taas millintarkkoja mutkia. Parin viikon päästä on uusi aika. Oikoja sanoikin, että alapuoli on aika ok, että nyt keskitytään että saadaan nopeasti yläpuoli valmiiksi. Mua lähinnä huvitti, että hän sanoi tuon "nopeasti", sillä hän on aina alusta asti painottanut sitä, että oikominen ei ole mitään nopeaa, ettei kuukaudessa olla valmiita! :D Ei tietenkään olla, tässähän on sellaiset 8 kk mennyt ihan tosi vikkelään :) Tuo ei sitten ollut sarkasmia. Mutta sen käsityksen siis sain, että projekti on aika hyvässä vaiheessa kaikinpuolin :)

Hionta sai mut kyllä niin hyvälle fiilikselle, ettei haitannu loppuillan kasvojen puutuilu enää ollenkaan. Ainoastaan, jo pehmeän leivän syöminen tuotti hankaluutta. Mietinkin, että tämän pehmeämpää leipää ei taida enää löytyä! :D

















Ensi kertaa odotellessa! :) :)

torstai 5. helmikuuta 2015

Aika vierii!

Klinikalla käynnistä on jo reilu viikko vierähtänyt ihan huomaamatta. En vain ole ehtinyt istahtaa ruudun ääreen "kiireiden" vuoksi. ;) Yläpuolelle ei tehty mitään. Alapuolelle vaihdettiin ohuin kaari mitä oli ja köytettiin jälleen tovereita toisiinsa.

Vasemman alakulmahampaan on määrä nousta tarpeeksi, jotta se on samalla tasolla kuin oikeanpuoleinen. En ole aivan varma, meinaako ne jossain vaiheessa siirtää jotain alabrakettia toiseen kohtaan (?). Käväsinkin tällä viikolla treenailun jälkeen näyttää kalustoa, sillä itse on jotenkin hirveän vaikea arvioida, onko se hammas nyt tarpeeksi noussut vai ei :) Klinikalla ei tällöin ollut oikojaani paikalla, joten respan tyttö kyseli toisilta mielipidettä ja lopuksi päätti ottaa hampaistani kuvat kameralla, jotta oikojani voi myöhemmin tullessaan klinikalle olla yhteydessä minuun, jos tarve vaatii. Eikä tarvinnut mennäkää :)


Mutta jälleen sain kuulla, että projekti on edennyt hyvin ja odotellaan, että alahampaat ovat hyvässä vaiheessa! Tämän jälkeen päästään hionta/pienennyshommiin yläetuhampaiden suhteen :)

lauantai 17. tammikuuta 2015

Fiiliksiä

Tällä viikolla käväsin tiistaina klinikalla jälleen. Vuorossa oli alalangan vaihto/tsekkaus. Yläpuolelle ei tällä kerralla tehty mitään. Viime kertaisesta hehkutuksesta huolimatta, toinen oikoja ei päässyt paikalle tänään! :D Eikä sen kummemmin käyty läpi hiontajuttuja. Yläpuolelle päästään kunnolla käsiksi, kunhan alapuoli on hyvässä vaiheessa.

Tän hammasprojektin aikana olen ottanut joka käynnin jälkeen kuvan, jotta näkee, mitä muutoksia tullut tai mitä roinaa hampaiden seuraksi on laitettu! :D Tsekkaa kuvat alla!

Kun tarkasti katsoo kahdessa etummaisessa alahampaassa on ienvetäymää. Sitä on ollut jo projektin alkaessa (kiitos itselleni, kun olen harjannut hampit niin kovaa! :D) ja tässä matkan varrella vetäytymät ovat kasvaneet. Alaikenet tuntuivat käynnin jälkeen, varsinkin seuraavana päivänä todella inhottavilta. Jotenkin kiristi. Osasyynä varmaan ovat juuri nuo vetäytymät, kun niille ei tässä vaiheessa voi tehdä mitään. Ainoastaan on muistettava todella hyvä hammashygienia, kuten aina.

Mutta silti. Arvatkaa pelottaako mua! Kuten kuvassa näkyy, toi huulen "jänne" on melkein jo tuossa vetäytymässä kohta... mitäs sitten. Mulla melkein tuli itku silmiin (:D), kun kysäsin mahdollisesta korjauksesta. Oikoja on siis jo aiemmin sanonut, että mahdollisesti joutuu aina jokusen asiakkaan lähettää konsultaatioon Hus:iin. Ja mä taidan olla yksi heistä! Mun pelkokerroin laski siinä vaiheessa, kun kysäsin, että tehdäänkö korjaus nukutuksessa. Kuulemma ei tehdä, vaan paikallispuudutuksessa. Huh ja jes! :) Mä en oikein innostu ajatuksesta, että joutuisin kunnon leikkaukseen, no way. Jos nää asiat (eli korjausmuodot) vielä tässä muuttuu suuntaan tai toiseen, niin mä kohta pidän ton hiton vetäytymän...

Sitä taas sitten tiedä, mitä se sitten kustantaa. Konsultaatio kuulemma on jotain 100€ luokkaa. Mut kaikki maksaa, mikäpä sitä ilmaista olisi :)



130115





Koska tämä vetäytynyt hammas on joutunut aikamoiselle rasitukselle, kun saatiin se oikeaan suuntaan, niin nyt se on "paikallaan" ja tuo oikeanpuoleinen toveri sai koijin (eli kynän jousen:D ) kaveriksi, joka sitten tunkee tuota koloa umpeen, josta olenkin jo aiemmissa kirjoituksissa maininnut.

Oikojan mielestä tää mun ienvetäytymä on sen verta special tilanne, että halusi ottaa kunnon valokuvat niistä. (Nuo kuvat ei oo hänen ottamiaan)

Mutta niin. Kiristävää tunnetta ei ole myöskään helpottanut se, että miltei ensimmäistä kertaa koko projektin aikana, olen joutunut käyttämään vahaa enemmän kuin arvelin joutuvani. Alapuolen oikealle puolelle olen saanut pari aftaa (?)..ilmeisesti joku braketti on ottanut liikaa kontaktia limakalvoille :( Buu. Aiemmin ei mitään. Sain sitten "kokea", miltä tuntui hoitaa niitä tänään sellaisella aftapuikolla. Tai miksikä sitä sitten kutsutaankaan. Kirveli ihan hitosti! Toivottavasti ne lähtee siitä paranemaan! :)

Parin viikon päästä onkin jo uusi tsekkausaika. Katsotaan, mitä silloin tapahtuu!

Kuulemisiin! :)