Askel askeleelta..

Tämän päivän superhypertehopuhdistuksen jälkeen olen taas askeleen lähempänä kojeistusta. Kävin nimittäin suuhygienistillä. Suuhygienistin tehtävään kuului ottaa alkukuvat; perus hymyilme ja sitten kunnon irvistys, jossa näkyy koko kalusto. Toivottavasti kasvot eivät tulleet mukaan ;-) Tämän jälkeen hän teki tehopuhdistuksen ultraäänilaitteella/manuaalisesti. Eniten sattui se, että suuhyggari teki työtään innokkaasti aina ikenien lähellä. Ei pelkästään tuolla laitteella vaan myös manuaalisesti. Uskomatonta, mutta totta - tunsin parin kyyneleen silmäkulmassa. Joten aamun ripsarimeikkailut ois voinu ihan hyvillä mielin jättää tekemättä! ;)

Tehopuhdistus tuntui pitkältä. Tämän jälkeen hän teki vielä soodapuhdistuksen ja laittoi lakan. Melkein oli laittamassa mua tervemenoomoooi pois, kunnes aloin kysellä muoteista, joista hän aluksi sanoi. Melkein siis unohti. Onneksi ei, ettei moneen kertaa olisi tarvinnut käydä klinikalla. Mutta annan anteeksi, ehkä hänelläkin oli unihiekkaa vielä silmäkulmissa. Lakan laitto oli siis turhaa, mutta onpahan nyt kaksinkertainen määrä lakkaa hampaissa!

Enkä muistanutkaan, kuinka muotit saivat aikaan oksurefleksin. Minulta on joskus nuorempana otettu muotit....ja tainneet sitten unohtua hammaslääkärin hyllyyn. Nojaa, mutta ne otettiin ja hyi kamala miten ylähampaista ottaminen teki huonoa. Se mömmö, mitä siihen muottiin laitetaan ja sitten vaan suu auki ja tsädäm muotti paikoilleen! Ehkä siinä on se tukehtumisen ensitunne ja sitten kun koitat olevinaan rauhoittaa itsesi. Onneksi tämä suuhyggari kertoi rauhaisaan sävyyn, mitä on milloinkin tekemässä, niin se jo rauhoitti oloani. Hänen neuvonsa oli "Nosta jalat ylös ja hengistä rauhallisesti suun kautta!"- Totta totisesti jalat oli katossa ja katse huoneen ovenkahvassa, jotta saisin edes jotenkin oloni rauhoittumaan ja ajatukset muualle. Onneksi muotit onnistuivat hyvin, eikä uusintaa tarvinnut tehdä.

Lopuksi piti vielä purra punaiseen muoviläpyskään (nimeä en muista), johon saatiin sitten kunnon purentajäljet.

Suuhyggari sanoi vielä, että voi tuntua kipeältä pari päivää. Eikä syödä tai juoda saa nyt sitten pariin tuntiin. Ajattelin ensin, että tuskinpa tässä mitään kipuja, kun ei vielä tunnu. Kotiin tullessa alaleukaa rupes jomottaa sen verran, että särkylääkettä täytyi ottaa ja päivän salitreenit jättää välistä. Pienellä kauhulla odotan, miltä sitten tuntuu, kun todella kojeistuspäivä koittaa. Sehän on varattuna jo toukokuun loppupuolelle! Jaigs!!

Tää päivä tuntui raskaalta enemmän henkisesti. Se hampaiden ronklaaminen(=puhdistus) otti kovin voimille. Jonkun aikaa mietin siinä hammaslääkärin tuolissa, että mihin ihmeeseen olen lähtenyt mukaan. Mutta onneksi sekin ajatus käväisi vain, eikä jäänyt kummittelemaan sen kummemin ajatuksiini. Eikä tänään edes jännittänyt mennessäni klinikalle. Hyvä minä, tästä on hyvä jatkaa! :)

Tästä se lähtee!

Olen 27-vuotias nainen Helsingistä, alkujaan muuttanut itä-Suomesta maaseudulta. Päätin nyt laittaa hammas-asian menemään eteenpäin. Blogini kertoo tulevasta hammasprojektista; elämää hammasrautojen kanssa seuraavat pari vuotta.

Kävin viikko takaperin oikomishoidon tarpeenarvioinnissa Helsingissä sijaitsevassa, erityisesti esteettiseen hammashoitoon erikoistuneella klinikalla. Tapaaminen oli hyvin pikainen. Informaatiota tuli sen verran paljon, että siinä riitti pääsiäispyhiksi pohdittavaa kerrakseen. Mutta hyvä niin, olin entistä varmempi, että haluan tähän projektiin ryhtyä. Tämä ei kuitenkaan ole mikään "kuukauden juttu", niin kuin klinikan erikoishammaslääkäri sanoi.

Syy hoitoonhakeutumiseen on se, että joidenkin hampaiden vinous on alkanut enemmän häiritsemään. Minulta on otettu ala-asteikäisenä ylimääräisiä hampaita pois, jotta hampaat mahtuisivat hyvin. Ja hyvä, että ottivatkin, sillä muuten kaikki olisivat sikinsokin - niin kuin em. hammaslääkäri sanoi konsultaatiokäynnillä. Harmittaa, että ovat silloin jättäneet hampit oman onnensa nojaan, ei ole tehty mitään oikomista. Nyt sitten myöhemmin pitää tehdä tämä projekti. Ei varmaankaan ollut tekijöitä niihin aikoihin, näin minulle sanottiin.


Tänään 23.4.2014 homma sai vihdoin alkunsa, kun marssin keskustassa sijaitsevaan yksityiseen röntgeniin. Hieman jänskätti, kun vanhan kerrostalon korihissillä kolmanteen kerrokseen asti piti mennä. Pimpotin ovikelloa ja tuntui, kun olisin jonkun kotiin mennyt. Ei ollut ihan tavallinen "toimistotyyppinen" ratkaisu. Ja tietenkin, kaikki päänalueen "metallit" piti ottaa pois. Siinä menikin tovi; kaulakoru, korvikset (7kpl) ;-), kielikoru... Onneksi kuvaukset eivät kestäneet pitkään ja kuvat menevät suoraan klinikalleni.