Tämän päivän superhypertehopuhdistuksen jälkeen olen taas askeleen lähempänä kojeistusta. Kävin nimittäin suuhygienistillä. Suuhygienistin tehtävään kuului ottaa alkukuvat; perus hymyilme ja sitten kunnon irvistys, jossa näkyy koko kalusto. Toivottavasti kasvot eivät tulleet mukaan ;-) Tämän jälkeen hän teki tehopuhdistuksen ultraäänilaitteella/manuaalisesti. Eniten sattui se, että suuhyggari teki työtään innokkaasti aina ikenien lähellä. Ei pelkästään tuolla laitteella vaan myös manuaalisesti. Uskomatonta, mutta totta - tunsin parin kyyneleen silmäkulmassa. Joten aamun ripsarimeikkailut ois voinu ihan hyvillä mielin jättää tekemättä! ;)
Tehopuhdistus tuntui pitkältä. Tämän jälkeen hän teki vielä soodapuhdistuksen ja laittoi lakan. Melkein oli laittamassa mua tervemenoomoooi pois, kunnes aloin kysellä muoteista, joista hän aluksi sanoi. Melkein siis unohti. Onneksi ei, ettei moneen kertaa olisi tarvinnut käydä klinikalla. Mutta annan anteeksi, ehkä hänelläkin oli unihiekkaa vielä silmäkulmissa. Lakan laitto oli siis turhaa, mutta onpahan nyt kaksinkertainen määrä lakkaa hampaissa!
Enkä muistanutkaan, kuinka muotit saivat aikaan oksurefleksin. Minulta on joskus nuorempana otettu muotit....ja tainneet sitten unohtua hammaslääkärin hyllyyn. Nojaa, mutta ne otettiin ja hyi kamala miten ylähampaista ottaminen teki huonoa. Se mömmö, mitä siihen muottiin laitetaan ja sitten vaan suu auki ja tsädäm muotti paikoilleen! Ehkä siinä on se tukehtumisen ensitunne ja sitten kun koitat olevinaan rauhoittaa itsesi. Onneksi tämä suuhyggari kertoi rauhaisaan sävyyn, mitä on milloinkin tekemässä, niin se jo rauhoitti oloani. Hänen neuvonsa oli "Nosta jalat ylös ja hengistä rauhallisesti suun kautta!"- Totta totisesti jalat oli katossa ja katse huoneen ovenkahvassa, jotta saisin edes jotenkin oloni rauhoittumaan ja ajatukset muualle. Onneksi muotit onnistuivat hyvin, eikä uusintaa tarvinnut tehdä.
Lopuksi piti vielä purra punaiseen muoviläpyskään (nimeä en muista), johon saatiin sitten kunnon purentajäljet.
Suuhyggari sanoi vielä, että voi tuntua kipeältä pari päivää. Eikä syödä tai juoda saa nyt sitten pariin tuntiin. Ajattelin ensin, että tuskinpa tässä mitään kipuja, kun ei vielä tunnu. Kotiin tullessa alaleukaa rupes jomottaa sen verran, että särkylääkettä täytyi ottaa ja päivän salitreenit jättää välistä. Pienellä kauhulla odotan, miltä sitten tuntuu, kun todella kojeistuspäivä koittaa. Sehän on varattuna jo toukokuun loppupuolelle! Jaigs!!
Tää päivä tuntui raskaalta enemmän henkisesti. Se hampaiden ronklaaminen(=puhdistus) otti kovin voimille. Jonkun aikaa mietin siinä hammaslääkärin tuolissa, että mihin ihmeeseen olen lähtenyt mukaan. Mutta onneksi sekin ajatus käväisi vain, eikä jäänyt kummittelemaan sen kummemin ajatuksiini. Eikä tänään edes jännittänyt mennessäni klinikalle. Hyvä minä, tästä on hyvä jatkaa! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti